perjantai 27. toukokuuta 2011

Heti, ei huomenna

Tänään pelasin tuntikausia sanapeliä Aapelissa, kuuntelin Hanna Pakarisen Love in a Million Shades -levyn läpi kahdesti, jätin peukalon kuviksenluokan kaapin liukuoven väliin. Ihmettelin sotkua huoneessani, leivoin patonkeja. En siis tehnyt oikeastaan mitään, mikä on varsin normaalia.

Huomenna siivoan, yritän saada aikaseksi kynsiin uudet lakkaukset. Tylsistyn odottamaan ja lasken sekunteja. Huomenna on Jüberfest, Jüberfestissä on Happoradio. Huomenna on kiva päivä, siivouksesta huolimatta.

Just nyt pitäisi laittaa kone kiinni ja mennä nukkumaan. Just nyt haluan kuitenkin kirjottaa tätä, vaikkei koko jutussa oikeastaan olekaan mitään järkeä.

Taustalla soiva musiikki kertoo taas, että elämä on kaunis. Että tänään pitää astua sen kyytiin. Elämä on kaunis heti. Ja huomenna.

torstai 26. toukokuuta 2011

Alkuvuoden levysaldoa

Enpä olekaan saanut taas aikoihin kirjoitettua mitään.. Vielä pidempi aika on siitä, kun viimeksi olen maininnut mitään ostoksista. Koulun kameran ollessa lainassa sillon ...joskus, otin kuvia aika paljon, ja tässä yksi niistä. Pino alkuvuoden aikana ostettuja levyjä.

NMB:n kokoelma Kymmenen vuotta, päätä seinään tarttui mukaan Euragospelin keikalta, paikallisen levykaupan alehyllyn kautta taasen kodin löysivät Katri Ylanderin Kaikki nämä sanat ja Mokoman Luihin ja ytimiin (jonka lähes ehdin tilata puolta kalliimmalla netistä, kunnes tuo osui sieltä hyllystä silmiin) sekä kuvasta puuttuva Hanna Pakarisen Love in a Million Shades, jonka ostamisen jälkeen voinkin sanoa omistavani naisen kaikki englanninkieliset albumit. Oon todennu, että ne toimii kaikki tosi hyvin taustamusiikkina koneella istuessa tai läksyjä tehdessä. Loistavaa löytää hyllystään myös sellaisia, iso osa kun vaatii edes jonkinlaista keskittymistä kait...

Paikallisesta pikkuputiikista, jossa muuten kerran olen nähnyt itseni lisäksi toisenkin asiakkaan(!), on myös tuo Kotiteollisuuden uusin päätynyt hyllyyni, kun sen ostoa ensin harkitsin kuukauden. Tyhmä minä, tuollaista levyä ei saisi harkita hetkeäkään. Loistavuutta!

Amorphiksen Skyforger ja Stellan Pelkääjän paikalla on molemmat levyjä, joista oon haaveillut aika kauan. Huuto.netistä ne lopulta mulle päätyi, ja nyt olen onnellinen!

Vielä on mainitsematta PMMP:n Kuulkaas enot ja Kovemmat kädet, jotka molemmat omistin kavereiden levyistä poltettuina versioina. Pienempänä tosiaan harrastin sellaista syntistä toimintaa, enää en! Niin, nuo kaksi on jostain Citymarketista, kaksi levyä kympillä -tarjouksesta. Kaikki mahdolliset levyalet ja -tarjoukset on kyllä mun heikkoja kohtia... Ai että minne mun rahat aina katoaa?

Lisäksi kuvasta puuttuu vielä eräs rakkauspakkauslevy, joka kyllä ansaitsee enemmänkin kuin lyhyen maininnan tällaisessa listassa, joten siitä lisää sitten joskus!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Da Da Dam

Tässä katselen Euroviisujen ensimmäistä semifinaalia. En erityisemmin ole ollut ihastunut tuohon Paradise Oscarin Da Da Dam -biisiin, mutta nyt äsken sitä katsellessani totesin biisin varsin loistavaksi. Ja onhan se Axelkin aika sulonen tapaus.. Toivotaan, että pääsee finaaliin!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Taivasta varten luotu '11

"Moi, pitkästä aikaa suakin näkee!" -Samppa
"Mikä sun nimi oli? Se alkaa koolla.." -Perttu
"Ootko sä ollu ennenkin keikalla, kun näytät niin tutulta?" -Kimmo
No siis enhän mä nyt taas vähään aikaa, Sarasteen näin viimeks Marraskuussa ja kls.:n maaliskuussa, onhan siitä jo aikaa...
"Tottakai sut muistetaan!" -Samppa
No jee, taidan alkaa vähentää. Kuukauden päästä tosin molemmat Karkussa...

Perjantai-ilta siis kului mukavissa merkeissä Taivasta varten luotu -tapahtumassa. Jos tapahtumaan pitää valita kaksi bändiä, on erittäin epätodennäköistä, että molemmat on niitä ihan mun suosikkeja. Nyt oli kyllä todellakin onnistuttu! Saraste ja kls., rakkausrakkaus.

Olin matkassa periaatteessa yksin, mummo oli kuskina ja sillä kaveri mukana, mutta ne katos jonnekin illaksi, serkku ja sen kaveri oli ihan tapahtumassakin, mutta musiikki kiinnosti niitä huimasti, joten ne seikkaili jossakin muualla kuin lavan edessä. No, siellä edessä kyllä oli muutenkin huima tungos.. Sarasteen keikan aikana lavan edessä oli parhaimmillaan seitsemän(!) ihmistä, ja niistäkin taisi järjestäjiä olla kaikki.. Paitsi minä, jee.

Kuvattua tuli reilusti, tosin Sarastetta paljon vähemmän kuin kls.:ää, tiedä sitten mistä johtui... Yritin oikein kovasti karsia kuvia, ja tähän pystyin. Säädin myös tässä pitkän pitkän aikaa, ja sain ne kaiketi näkymään aika isoina. Jee, hyvä minä!




Kolme yötä hautausmaalla -biisissä lavalle ryntäs kls.:n Perttu ja Tatu, oii minähän lähes sekosin. Hupsista. Niin, ja Sarasteen Antti oli korvattu kls.:n Lassilla, koska Antti ilmeisesti oli Norjassa vaeltelemassa. Niinköhän se meni..?

Ahhahhaa, Laurin ilmeet on joka kuvassa aika jäätäviä!




Sarasteen setti oli erittäin kiva:
Voittajan puolella
Tuskasta
Kolme yötä hautausmaalla
Hento ilmalento (Burana ähähää!)
Taivas antaa parempaa (eikö tuo Et jää sellainen ollut..?)
Uni?! Veikkaisin Yhden ihmisen tarinaa tähän kohtaan, mutten ihan varma ole...
Pidä kädestä
Naura
Se uusi biisi... Toisen päivän iltana?
----
Sinä olet minun





kls. oli aivan superkiva! Ja setti tuntu kauheen lyhyeltä. Mulle on mysteeri, miten ehdin ottaa monta sataa kuvaa, vaikka riehuinkin aika kiitettävästi, katseista päätellen ainakin... No mutta kivaa oli ainakin!




kls.:n setti... Mitähän siinä oli? Muistikuvat on heikkoja, mutta nämä biisit ainakin kuultiin:
Tyttö
Ääriviivasi
Ei viha kuole tänäänkään
Job 38
Ilo
Rikki
Pidä kiinni
Kiitän Luojaani sinusta



Keikkojen välissä ja niiden jälkeen hengailin siellä bändien pöytien suunnalla. Juteltuakin tuli ties kenen kanssa, aiheet vaihteli valokuvauksesta jääkiekkon kautta erääseen "se on pahoilla teillä, kun ei mulle terveisiä lähettänyt" -kaveriin.
Lauri ja Eska oli sitä mieltä, että mun olis pitäny vaihtaa paitaa Sarasteen paidasta kls.:n paitaan puolivälissä, ihan bändien tasapuolisuuden vuoksi. Tämä tyttö kun yritti toteuttaa tasapuolisuutta niin, ettei laittanut kumpaakaan..

Saraste-kls.-kombo siis seuraavan kerran ilmeisesti 11.6. Karkkugospelissa, I'll be there!

Peeäs, ulkoasu pissii, sori.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Huhhuh, olipas keikka. Saraste ja kls. @ Taivasta varten luotu, Kalanti. Niin henkeäsalpaavaa, että viime yö meni lääkkeiden varassa. Herätyskello herätteli mua muutaman tunnin välein, että jos tilanne yhtään huononee niin lähdetään päivystykseen. Nauratti illalla ottaa kuus(!!!!) nappia, plus nenäsuihketta ja iskän astmapiippua. Tuntui vähän jo sairaalta olo. (Jos käyttäisin hymiöitä, niin tässä olis D-sellanen, mutta lupasin joskus, etten niitä tänne laita, ja se pitää!)


Toin koulusta viikonloppulainaan kunnon kameran, että saan keikalta parempia kuvia. Kuviksen lopputyön aihe addiktio nimittäin alkoi kuulostaa ihan keikkakuvasarjalta... Kuvia on muutama sata enkä niitä nyt ehdi muokkaamaan, kun suuntana on isosedän 70-vuotisjuhlat, joten saatte nähdä myöhemmin. Tuossa kuitenkin yksi räpsäys (muokkaamattomana, wou olen ylpeä itsestäni). Canon 1000D on tosiaan kiva kaveri. Haluaako joku ostaa mulle tollasen oman?