lauantai 22. syyskuuta 2012

Pinnityyny

Ollaan pian lähdössa katsomaan kummityttöä, ja sitä ennen ajattelin postata tänne vielä kuvan pinnityynystä, jonka pikkuneiti sai nimipäivälahjaksi vajaa kaksi viikkoa sitten.


Idea pinnityynyyn löytyi Mekkotehdas-blogista. Kaavakin tuohon olisi löytynyt Mekkotehdas-kirjasta (joka on ihanaihanaihana!), mutta koska kirjaa ei ollut nopeasti saatavilla, vaan se olisi pitänyt tilata kirjastoon kauempaa, kehitettiin äidin kanssa kaava ihan itse. Tyyny on siis tuollainen pyöreä, jossa päälipuolella kulkee pari nauhaa. Nauhoihin saa sitten haluamansa pinnit talteen. 

Päälipuolen kangas on ennen ollut tyynyliina. Pohjapuoli, josta fiksuna tyttönä en ottanut kuvaa, on tehty vanhasta kirkkaanvihreästä valkeilla pitsikuvioilla koristellusta lakanasta ja nuo vihreät nauhat löytyivät omista kätköistä, muistaakseni ne olivat entisessä elämässään belgialaisen suklaarasian koristeina. Hattupinnit taas löytyivät äidin kaapista, jossa ne ovat jo kauan odottaneet pääsyä lahjapakettiin. Pikkubudjetilla saatiin siis kasaan suloinen nimpparilahja, joka selvästi oli saajalleen mieluinen. Jes!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

MariMekkoja

Alan lämmetä Marimekolle ihan liikaa. Merkin vaatteet ovat vähän turhan kalliita budjettiini, mutta saa niistä onneksi edes haaveilla. Ihan ylisöpöjä mekkoja! Jos jollakulla sattuu olemaan ylimäärästä takataskussa, niin mulle saa ostaa vaikkapa tällaiset ihanuudet:



Kuvat täältä.


Ps. Leivoin taas tänään, tällä kertaa mutakakkua. Se näytti hyvältä vielä vuokassa, mutta sieltä vuokasta pois ottaminen olikin sitten haaste erikseen. Taistelun tuloksena kakku saatiin tarjolle, mutta se maksoi ulkonäön. Kuvaa ei ole, ettei teidän kenenkään tarvitse nauraa itseään kuoliaaksi leivontataitojeni johdosta. Kyllä mä vielä joskus opin! 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kidius-kaakao

Nam, nyt on pakko mainostaa! Iskä toi töistä Valion Kidius Maitokaakaojuomaa. Aivan loistava pillijuoma! (Kuulostaa tyhmältä, mutta en tiedä mitä nimeä käyttäisin. Ei tämä pillimehukaan voi olla, kun ei ole mehua...)  Kaakaoinen mutta hirveän vaniljainen ja raikas maku. Eikä tämä ole edes hirveän epäterveellistä. Olen rakastunut♥. Juokaa ihmiset kaakaota, se on hyvää!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vaahtokarkkimuffinssit

Muutamat teistä tietävät entuudestaan, etten ole kovin lahjakas, mitä tulee erilaisiin kokkailuihin. Joku teistäkin on tainnut joskus joutua syömään tekemääni epämääräistä pohjaanpalanutta muhennosta, jonka oli tarkoitus olla papu-perunakeittoa. Olen siis ehdottomasti tavoittelemisen arvoista vaimomateriaalia!

Leipominen on yleensä edes hieman enemmän alaani, sillä osaan takuuvarmasti tehdä mummon helpolla reseptillä piirakkapohjan, jonka päälle voi heittää mitä vain mustikoista raparperiin. Tänään päätin reippaana tyttönä leipoa jotain vähän erilaista. Googlen avustuksella löysin vaahtokarkki-suklaamuffinssien ohjeen ja päätin kokeilla, ihan pienellä variaatiolla vaan. Halusin vaahtokarkinpalaset mukaan heti alusta asti, joten tungin ne taikinan joukkoon. Vielä taikinana tulos näytti hyvältä:


Ottaessani muffinsseja pois uunista iski epätoivo. En vaan osaa. Katsokaa nyt näitä:


Nam, näyttää tosi herkulliselta.. Ai eikö? On taitolaji saada aikaan noin järkyttävän rumia muffinsseja. Oikeasti. Onneksi maku on jotain aivan muuta, hyvin mutakakkuista nimittäin! Nam! Ehkä näitä pitäisi suosiolla syödä silmät kiinni...?

lauantai 1. syyskuuta 2012

Jurassic rock '12

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jurassic rockin kuvat ovat majailleet kamerassa kolmisen viikkoa, mutta tänään sain aikaiseksi siirtää ne koneelle ja tännekin. 


Tämän kesän festareista olin kaksilla ja kahdesti ensimmäinen bändi oli Pariisin kevät. Viimeiset päivät ennen Jurassicia popiteltiin autossa vain ja ainoastaan bändin Lopeta-biisiä, ja lopulta keikalla osattiin sen sanat paremmin kuin itse herra Tuunela osasi. Hähähää se laulo yhden kohdan väärin! Voisin kuvitella, ettei kovin moni yleisössä pannut asiaa merkille, haha!





Turhaan ei ole kaveri kehunut Mikko Herrasen live-esiintymistä. Toivottavasti pääsen pian uudestaan keikalleen, fiilis oli loistava, vaikka teknisten ongelmien vuoksi Lasinen maa jäikin kuulematta. Höh. Turhaan ei ole kaveri kehunut Mikko Herrasen live-esiintymistä. Toivottavasti pääsen pian uudestaan keikalleen, fiilis oli loistava, vaikka teknisten ongelmien vuoksi Lasinen maa jäikin kuulematta. Höh.




Lauantaina viimeisenä esiintyjänä oli PMMP. Tämä bändi on silkkaa rakkautta. Voi kun näitä naisia (ja miehiä toki myös) pääsisi katsomaan useamminkin... Onneksi tänä kesänä on Pemut tullut nähtyä jo kolmesti ja Elämä lapselle -konsertissa vielä biisi tai pari luvassa. 


Paula halusi välttämättä soittaa encorena Pikkuveljen, vaikkei sointuja muistanutkaan ja kitaran hihnakin oli naiselle vähän turhan pitkä. Onneksi aina voi istua ja pyytää bändikaverin viereen kertomaan, että seuraavaksi tulee sitten d-molli. Aaws, suloista.


Ylppö on ihana♥


WÖYH!:istä ei ole tarjota tämän parempaa kuvaa, ja tämäkin on kaikkea muuta kuin parempi. Näyttää lumisateelta, mutta on oikeasti miljardi höyhentä, joista noin kolmetoistatuhatta laskeutui päälleni ja jäi kiinni hiuksiin, ripsiin, vaatteisiin ja tietysti ajautui kangaskassiini, josta niitä löytyi vielä viikko sitten. Höyheniä tulvi niin alusvaatteiden alta kuin nutturan sisältä vielä monta päivää myöhemmin, argh. En pidä höyhenistä. WÖYH! oli silti ihan kiva bändi livenäkin.


Sonata Arctican "näin" melko läheltä lavaa, mutta käytännössä en kyllä nähnyt mitään, kiitos ihanille pitkille ihmisille edessäni. Meitä 160 cm sulka päässä -ihmisiä ei ole luotu keikoille, eikä se tässä tilanteessa haittaa, kun en erityisemmin Sonatasta pidä. Eteen vain oli kova tunku, että pääsisi näkemään Stam1nan eturivistä. Se kun tunnetusti on bändi, joka katsotaan eturivistä tai jostain takaa, ellei satu haluamaan kuolla. Saatiin paikat kolmannesta rivistä ja ajateltiin, että kyllä kait siellä pärjätään. No juu ei. Mutta ei sentään kuoltu kukaan, selvittiin yhdellä hajonneella olkapäällä. Sekin tosin riitti ajamaan meidät ensiavun kautta ulos alueelta, ja suurin osa Stam1nan keikasta kuunneltiinkin kävellessämme melkein kahden kilometrin matkaa majapaikkaan. Harmittaa, olisi kuulemma ollut hyvä keikka, mutta kaveria ei jätetä. Kai sen Stam1nan myöhemminkin ehtii nähdä. 

Vaikka Mikkeli on täältä katsottuna törkeän kaukana, ei taaskaan tullut turhaa reissua. Kiitos kaikille minua majottaneille ja ruokkineille ihmisille jälleen kerran. Ootte ihania, erityisesti sinä yksi♥